PALVELUT

OPPIVILLE ASIANTUNTIJOILLE

Tarjoan ratkaisukeskeistä kasvuvalmennusta sekä työnteon oppimismuotoilua.

OPPIVILLE TIIMEILLE

Nämä palvelut lanseerataan syksyllä 2021!

ASIAKASPALAUTTEITA:

Kiitos todella paljon Laura! Sain sinun valmennuksessa juuri oikea-aikaista apua työrajoitteiden mukana tuomaan murrokseen. Vahvistit oivaltavasti ammati-identiteettiäni monipuolisen työkalupakkisi aarteilla. Autoit siten tunnistamaan vahvuuksiani ja näkemään polun jota edetä. Asiantuntijuutesi ja läsnäoleva tilannetajusi on huikeaa – suosittelen lämpimästi!

Anu-Riitta (Järjestötyöntekijä)

Itse lähdin valmennukseen aika avoimin mielin, sillä en tiennyt mitä odottaa, mutta toivoin kuitenkin, että valmennus edistäisi omaa työnhaku prosessiani ja auttaisi tunnistamaan omia vahvuuksia. Ilokseni sain huomata, että Lauralta sai hyviä ja konkreettisia keinoja, joilla polkaista työnhakua käyntiin. Laura myös haastoi miettimään, mitä ne omat tavoitteet oikeasti on ja miten niitä voisi realistisesti lähteä toteuttamaan ja millä aikataululla. Keskusteleva ote oli sopiva tapa käydä asioita läpi ja pidin myös tavasta, jolla Laura aina selitti mikä minkäkin harjoituksen tavoite on ja avasi teoriaa kaiken taustalla. Mikäli olisin myöhemmin tilanteessa, jossa olisin vaihtamassa alaa, niin voisin harkita valmennuksen käymistä uudelleen. Laura ottaa selkeästi huomioon asiakkaan toiveet ja tavoitteet ja osaa mielestäni hyvin lukea asiakasta ja näin toteuttaa ohjausta asiakaslähtöisesti, luoden ilmapiirin, jossa on helppo puhua omista haaveista.

Iida (Kasvatustieteen maisteri)

Hakeuduin valmennukseen määräaikaisen työsuhteeni lopulla haettuani parin kuukauden aikana noin 30 työpaikkaa tuloksetta. Osaamiseni tuntui riittämättömältä tai en osannut kuvata sitä kiinnostavasti ja tunsin olevani jumissa. Ensimmäinen vuoteni opettajana oli tuntunut raskaalta ja turhauttavalta ja kaipasin ajatusten selkeyttämistä työnhaun ja uran suhteen. Valmennus oli miellyttävä kokemus. Laura on empaattinen kuuntelija, joka osasi poimia tajunnanvirrastani teräviä huomioita ja auttaa tarkastelemaan niitä eri perspektiivistä. Palaan todennäköisesti Lauran tekemiin muistiinpanoihin ja antamiin selkeisiin harjoituksiin vielä. Erityisesti omien vahvuuksien miettiminen auttoi jäsentämään niitä ja sanoittamaan osaamista paremmin. Toisaalta valmennus auttoi myös huomaamaan hyvän omassa osaamisessa ja työskentelyssä – esimerkiksi työhyvinvointini ei ehkä ollutkaan töissä aivan niin surkeaa kuin välillä kuvittelin, sillä harjoitus auttoi tunnistamaan mikä työssä oikeastaan kuormittaa. Valmennus jousti työtilanteeni mukana – parissa ensimmäisessä tapaamisessa mietimme paljon työnhaun näkökulmaa, kahdessa viimeisessä uuden työn aloitettuani käsittelimme enemmän työnkuvaa, työn rajaamista ja työssä jaksamista. Voisin osallistua valmennukseen uudestaan, sillä oli virkistävää tarkastella omaa työtään ja osaamistaan toisen kanssa. Työni on usein melko yksinäistä ja itsenäistä ja oli hyödyksi purkaa ajatuksia siitä jonkun muun kanssa, tunnistaa työn haasteita.

Meri (Aineenopettaja)

Tästä linkistä pääset tutustumaan OPPIMISTA JOHTAMASSSA tietosuoja- ja rekisteriselosteeseen.