Painostavatko työssä oppimisen käytänteet ”yksin pärjäämisen” kulttuuriin?

Iloista huhtikuuta! Istuskelin eilen meidän kodin parvekkeella kevätauringosta ja appelsiinimehusta nautiskellen. Samalla luin Soila Lemmetyn (2020) mielenkiintoista väitökirjaa ”Self-directed workplace learning in technology-based work”. Tutkimuksessa nostettiin esiin muutamia ajankohtaisia työssä oppimiseen liittyviä huomioita, jotka kirjoitin muistiinpanoiksi tähän Työelämän tiedetuokio -julkaisuun.

Vuonna 2021 toteutan blogissani projektin nimeltään ”Työelämän tiedetuokiot”, jonka tavoitteena on lisätä tieteellisen tiedon määrää ja vaikuttavuutta sosiaalisessa mediassa. Julkaisen joka kuukausi tiivistelmän valitsemastani työelämäaiheisesta tieteellisestä julkaisusta. Julkaisujen pääteemat tulevat liittymään työelämän kehittämiseen, työssä oppimiseen ja henkilöstövoimavarojen johtamiseen.

Toivon, että onnistun tarjoamaan teille blogini lukijoille omaa työarkeanne avartavia näkökulmia. Haluan tuoda esiin faktoja, joita pystytte hyödyntämään omassa asiantuntijuus- tai johtajuustyönne kehittämisessä ja oman työhyvinvointinne vaalimisessa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s