Elinikäisen oppimisen kulisseissa

Tällä kertaa käsittelen Työelämän tiedetuokiot -sarjassa yhtä henkilökohtaista lempiaihettani: elinikäistä oppimista! Otsikon perusteella saatat jo arvatakin, että julkaisun näkökulma tulee olemaan varsin kriittinen. Omien havaintojeni perusteella monet poliittiset johtajat ja asiantuntijat korostavat elinikäistä oppimista ihanteellisena ”pyrkimyksenä” tai ”ominaispiirteenä”. Kolikolla on kuitenkin aina myös kääntöpuolensa, joka on tässä tapauksessa saanut varsin harvoin näkyvyyttä julkisissa keskusteluissa.

Joten täältä pesee 😀 Elinikäistä oppimista kyseenalaisesti tarkastelevaa tekstiä blogipostauksen verran.

Käytin lähteenä Heikki Kinnarin Aikuiskasvatuslehden aikuiskoulutuspolitiikan teemanumeroon (4/2020) kirjoittamaa artikkelia ”Elinikäisestä kasvajasta kykypääomakoneeksi : Elinikäinen oppiminen yrittäjämäisen talouden aikakaudella”.

Kaikille kiinnostuneille tiedoksi, että Kinnarin varsinaisen väitöskirjan voi ostaa sähköisenä Ellibs-verkkokaupasta ja painnettuna teoksena Jyväskylän yliopiston julkaisusarjan verkkokaupasta.

Vuonna 2021 toteutan blogissani projektin nimeltään ”Työelämän tiedetuokiot”, jonka tavoitteena on lisätä tieteellisen tiedon määrää ja vaikuttavuutta sosiaalisessa mediassa. Julkaisen joka kuukausi tiivistelmän valitsemastani työelämäaiheisesta tieteellisestä julkaisusta. Julkaisujen pääteemat tulevat liittymään työelämän kehittämiseen, työssä oppimiseen ja henkilöstövoimavarojen johtamiseen.

Toivon, että onnistun tarjoamaan teille blogini lukijoille omaa työarkeanne avartavia näkökulmia. Haluan tuoda esiin faktoja, joita pystytte hyödyntämään omassa asiantuntijuus- tai johtajuustyönne kehittämisessä ja oman työhyvinvointinne vaalimisessa.

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s